Eivät muuten ole enää mitään rääpäleitä :D Painot tällä hetkellä pyöreästi noin 1200-1600g. Osalla on jo silmät raollaan ja vauhti kiihtyy <3
Pääsiäinen meillä meni täysin puuhommissa. Pihaan tuotiin traktorikuorma klapia ja ne piti latoa sisälle. Lisäksi neljänä eri päivänä ajettiin eräälle tontille, mistä kaadettiin ja tuotiin kotiin yhteensä 4 koivua ja 19 mäntyä.
Tenavat tuli pääsiäisen jälkeen kotiin. Olivat isällään noin kuukauden "etäkoulussa" ja olisi pitänyt ottaa ne kotiin jo aiemmin. Viikon aikana on jokunen rästihomma hoidettu pois ja jokunen olisi vielä jäljellä. Eli samaan tuttuun rytmiin palataan. Viikot kotona ja viikonloput isällään, muuten tuo koulu ei tule kevään osalta hoidettua loppuun.
Ja sitten kuvia :)
Janikan ja Jyrin, Jennifer 3v pääsi myös pusuttelemaan pentuja <3
Huomenna on ensimmäisen madotuksen ja kynsienleikkuun aika. Kynnet leikataankin sitten loppuun asti viikon välein. Ja katsotaan jos ehtisin viikonloppuna kaikki kuvaamaan yksitellen :)
Loppuun vielä superuutiset Milalta <3 SP0! Milan kanssa joudutaan vielä vähänä jännittämään, että kuinka meidän tulevan sulhasen käy :D
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.