Aloitetaan taas ensin muilla jutuilla. Nimittäin eilen Hyvinkään ryhmiksessä oli mukana B-pentueen Luka (M. Brave Barry). Outi esitti poitsun jälleen kerran hienosti, arvostelusta tykkäsin kovasti ja Luka sai tähän mennessä parhaan tuloksen ollen AVO ERI1 SA PU3. Harmittavasti Serti ja Vara-serti meni sijoille 1-2, mutta ei tähän pettynyt voi olla. Luka on käynyt nyt neljässä virallisessa näyttelyssä ja joka ikinen kerta Luka on voittanut luokkansa <3 Taas voin todeta miten harmittaa, kun korona laittoi sisäkauden näyttelyt tauolle.
Itse käytiin viikolla yksissä mätsäreissä hakemassa kokemusta ja punaiset nauhat sekä Meghanille että Camillalle. Koiria oli tajuton määrä (pentuja pelkästään melkein 50). Kuvia ei tullut otettua kuin yksi :D
Ensi viikonloppuna ajellaankin sitten Kotkaan pentunäyttelyihin. Yhtä ajelua tämä meidän elämä :D
Mutta sitten pentuihin. Lauantaina ajettiin Kajaaniin ja oltiin hotellissa yö. Sunnuntaina kymmeneltä aamulla oltiin Hennan oven takana. Voi luoja, vauvat on ihania. En edes sitä "omaa" osannut niiden joukosta vielä valita. Kaikki käy <3
Tulevia perheitä tavattiin päivän aikana 5 ja koska yksi narttu, eli tämä "oma" menee sijoitukseen mun pikkusiskolle, niin 6/10 kotia on nähty ja todettu, että hyvät kodit kaikki saavat. Päivä sujui hyvin, kivan porrastetusti ihmisiä ovista kulki. Hälinää oli sen verran paljon, että kuvien otto jäi vähemmälle. Mutta laittelen niitä tähän nyt mitä viimeisen viikon aikana olen Hennalta saanut ja ne muutamat mitkä eilen tuli otettua :)
Nyt kun 3vko tuli täyteen, niin pentulaatikko purettiin ympäriltä ja pentujen tila laajeni. Lisäksi tästä eteenpäin saavat pikkuhiljaa myös kiinteää ruokaa, mikä on ainakin alkuun maistunut todella hyvälle <3
Kahden viikon päästä taas nähdään nämä ihanat <3
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.