Heti alkuun se tieto, että tulevana sunnuntaina 6.6.2021 on Riannan ultra. Mikäli Kirsi on samasta kohtaa masua mittaillut, niin kasvussa se on. Eli hyvältä vaikuttaa. Itse silti aina tarvitsen sen varman tiedon ja lisäksi sen, että onko masussa 1-2 pentua vaiko useampia, joten ennen ultraa en uskalla innostua :D
Ja tosiaan, sitten kun tiineys on varmistunut, käyn kyselyt läpi ja varmistan kaikilta että vieläkö meiltä pentua jonottaa. Eli niihin asioihin palataan viikon päästä. Ja edelleenkään en ota uusia kyselyjä enää vastaan.
******************************
JA HUOM! Mikäli täälä käy lukijoita, joilla olisi kotona pitkäkarvaisen saksanpaimenkoiran pennulle paikka auki, niin Wilman tytär Inka on astutettu Retulla noin viikko sitten. Pennut rekisteröidään omistajien nimiin ja kaikki kyselyt Katjalle sähköpostiin [email protected] ja samalla kaavalla kyselyt eli kertokaa itsestänne vähintään seuraavat asiat:
– koko nimi ja asuinpaikkakuntasi
– minkä tyyppistä pentua etsit
– aikaisempi kokemus koirista
– mitä aiot harrastaa koiran kanssa
– keitä muita on perheessäsi
Harrastavat kodit on Inkankin pentueessa etusijalla. Sekä kuten meillä, niin myös heillä, on koiran kuvausehto (lonkat, kyynärät ja selkä) viimeistään koiran ollessa 2v.
Sitten parin viikon kuulumisia. Inka kävi suorittamassa SPL-arvioinnin, joten PEVISAn vaatimukset täyttää tuleva pentue.
Croco (M. Candle In The Wind) oli käynyt mätsäreissä treenaamassa, hienolla tuloksella BIS5 <3 Onnea vielä!
Mekin käytiin Bredan (R. Sparkling Sunshine) ja Areksen (R. Special Year Of The Pandemic) kanssa pentu-mätsäreissä. Breda sai sinisen nauhan ja Ares punaisen. Isoja pentuja pelkästään oli 60. Ei sijoitusta kummallekaan, mutta super hyvää treeniä senkin edestä!
Parina viime sunnuntaina ollaan treenattu Kouran kentällä sillä porukalla, ketkä on ilmoitettu Miljoona Koiraan (ja ketkä omilta menoiltaan on paikalle ehtinyt). Muutama kuva treeneistä.
Breda (R. Sparkling Sunshine)
Camilla (M. Adventin Avra)
Tarmo (M. Chocolate Drops)
Muru (M. Dance Like A Princess)
Wilma (Octifein Pearl)
Kaapo (M. Adventin Aksel). Ja Kaapohan on blaffa, joten sitä ei tokikaan ole näyttelyihin ilmoitettu :D
Meghan (M. Diamonds For This Princess)
Odelma (M. Candy Girl)
Sisarukset Tarmo ja Odelma
Muru, Meghan, Odelma, Camilla, Tarmo
Ja mitäs meille? Kovasti taas opetellaan itse pentuarkeen. Leidi kasvaa ja ärsyttää isompia koiria, mutta on se vaan ihana <3 Ja reipas ja fiksu <3 Mökilläkin piipahdettiin viemässä puukuormaa ja kun koko aikaa ei koiria vahdittu, niin Leidi oli käynyt myös uimassa (toisin sanoen luultavasti töyrältä tippunut veteen) :D Mutta sekään ei vauhtia hidastanut :D
Sekalaisia kuvia vielä loppuun ja tosiaan viikon päästä toivottavasti palaan hyvillä uutisilla!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.