Rippijuhlat oli viime lauantaina. Aurinko paistoi ja kaikki meni hyvin. Pari vuotta on nyt välissä, sitten on Jimin vuoro ja sen jälkeen ne on meidän osalta juhlittu :)
Meidän ollessa kirkossa, oli Croco (M. Candle In The Wind) Kuhmon ryhmiksessä, saaden hienon tuloksen ERI NUK1 <3 Tiukalla linjalla (taas vaihteeksi) oli tuomari, kun ei yhdellekään urokselle SA:ta antanut. Roima parannus silti Crocolta ja Millalta viime vuoden tulokseen <3
Sunnuntaina oli Katriinan tyttären ristiäiset, juhlavaatteissa siis vietettiin koko viikonloppu :D Ja kauniin nimen tyttö saikin <3
Viime viikolla oli Megsin 1v rokotukset, Wilman tehosteet (kehuja sai kohta 7v mummeli) ja Leidin ensimmäinen rokotus. Leidillä kaikki hyvin, kasvaa hienosti, purenta ok ja muutenkin hyvin reipas pentu se on <3
Jere sai tiedon tulevasta opiskelupaikasta. 5 paikkaa oli listattuna ja ihan mihin vaan olisi pisteillä päässyt. Välillä ihmettelen, että kenen sukuun Jere on tullut :D Koulumatka pitenee syksyllä roimasti ja kulkua pitääkin kesän aikana suunnitella.
Juhlien jälkeen sunnuntaina lähdettiin käymään mökillä. Tarkoitus oli leikata nurtsi, mutta leikkuri oli eri mieltä ja samalla vietiin jo juhannuksen tavaroita etukäteen. Auto tulee olemaan torstaina todella täynnä :D Kyllähän koirat nautti, kun pääsivät järveen leikkimään. Tähän asti Meghan on aristellut vettä, mutta nyt kävi kahdesti itse uimassa (tyylissä toivomisen varaa) ja rannassa juoksi muiden mukana. On nimittäin ollut lämmin! +30 astetta jo monena päivänä peräkkäin. Päivällä en valita, mutta yöllä tuntuu kuin saunassa nukkuisi.
Enomies pitää siskontytöstä huolen <3
Ja vielä tuore kuva Riannasta. Juhannuksen jälkeen heti maanantaina haen typyn tänne meille. Reilu pari viikkoa vielä kasvatetaan masua <3
Hyvää juhannusta kaikille jo etukäteen!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.