Lauantaina 7.5. ajettiin siis Tampereelle. Kyydissä meillä Breda (R. Sparkling Sunshine) ja Leidi (Dosmarin Dark Lady). SPL-erkkari eroaa todella paljon SKL näyttelyistä. Sielä luokkia on huomattavasti enemmän, menee ikäluokittain ja koirilla, joilla ei ole käyttötunnusta (kuten meillä), korkein mahdollinen arvosana on SG eli sehr gut. Suomeksi erittäin hyvä. Tällä kertaa siis näyttelyyn lähdettiin nimenomaan yrittämään EH:ta :D

Leidi näki sielä myös kasvattajansa, Sirpan, sekä kaksi siskoaan. Ja kyllähän oli siskokset kaikki ihan samasta puusta veistetty. Erkkarissa kehä on myös iso. Sielä tosiaan pääsee koiran kanssa juoksemaan. Yli 12kk ikäisillä on myös ampumakoe.

Ensin oli pari jalostustarkastusta sekä yksi jälkeläisluokka. Sitten tuli normikarvaiset 12-18kk ikäiset nartut ja seuraavana Leidin luokka eli pitkäkarvaiset 12-18kk ikäiset nartut. Meidän koirien esittäjäksi oli lupautunut Marjut ja niin reippaasti Leidi Marjutin matkaan lähti <3 Luokkaan oli ilmoitettu 5 koiraa, joista 1 oli poissa. Ensin oli perinteisen värinen narttu ja sen perään mustat koirat eli Leidin sisko, Leidi ja toinen Leidin sisko. Ampumisesta Leidi ei tuumannut mitään. Leidi on vähän "laiska" juoksemaan. Tai laiska on ehkä väärä sana. Leidi menee siis nenä maata pitkin, kun kaaaaikki hajut olisi paljon mielenkiintoisempia. Hienosti Marjut sen silti juoksutti. Seistessä Leidi vähän meinasi kyllästyä, mutta se saatiin mitä lähdettiin hakemaan eli SG. Joka luokassa palkittiin 3 parasta ja koska Leidin sijoitus oli  lopulta SG3, saatiin hieno palkinto kotiin. Kaikki koirat myös mitattiin, mikä oli tosi kiva. Leidin korkeus on 60cm.

Screenshot_20220511-073112_Gallery.jpg

Muutama luokka välissä eli normit ja pitkät urokset 12-18kk, normi nartut 18-24kk ja sitten Bredan luokka eli pitkis nartut 18-24kk. Breda olikin jo kaikesta odottamisesta hieman kyllästynyt. Mietittiin, että viedäänkö sitä välillä autoon odottamaan vai onko parempi, että saa rauhassa katsella päivän menoa. Pidettiin se siis käsissä koko ajan ja parempi olisi ollut välillä viedä autoon. No, sitä on turha jossitella enää jälkeenpäin. Jostain syystä Breda on myös tosi lujaa kiintynyt minuun. Kotona asuvat tytöt kun on niin Mirkon perään. Breda kun Marjutin mukaan lähti, niin kyllähän se koko ajan etsi minua ja keskittyminen oli hiukan hukassa. Bredan luokkaan oli ilmoitettu 4 koiraa, joista jälleen 1 pois. Tiesi siis sen, että mikäli SG saadaan, myös Breda saa palkinnon kotiin viemiseksi. Ampumisesta Bredakaan ei piitannut mitään. Juoksu oli vauhdikasta, kuten aina. Seisominen todella tylsää. Juoksutuksen aikana tuomari nosti Bredan kakkospaikalle ja siinä järjestys sitten olikin. Ja vielä jännitys arvosanasta ja kyllä kaikki koirat SG sai. JES! Bredan tulos siis SG2 <3 Bredan korkeus on 59cm.

Screenshot_20220511-073115_Gallery.jpg

Iso kiitos vielä Marjut urakasta ja tyttöjen hienosta esittämisestä <3 Kuvaajakin sielä oli paikalla, mutta ainakaan vielä ei ole meidän koirien kuvia käsitelty.

Näitä palkintoja oli todella vaikea kuvata, kun valo heijastui joka suunnasta. Mutta onhan ne nyt hienot ja erilaiset.

Screenshot_20220511-073225_Gallery.jpg

Sitten muita. Sagan astutuksesta tulee tänään 2vko eli noin 7vko jäljellä :D

Rico (R. Superior Iron Fist) kävi Oulun ryhmiksessä hienolla tuloksella ERI NUK1. Ja jälleen kun arvostelua lukee, ei voi kun hämmästellä, että miksi SA jäi saamatta...

Noppa (M. Do It Like A Prince) kävi virallisilla kuvilla ja taas todella pitkä odotusaika oli lausunnon kanssa. Lopulta ne tuli. Lonkat B/B, kyynärät 0/1 (rajatapaus) ja selkä LTV0 SP0 <3 Iso kiitos vielä Nopan perheelle poitsun kuvauttamisesta!

Screenshot_20220511-072948_Gallery.jpg

Sunnuntaina paistoi aurinko näin ihanasti ja nyt sataa vettä.

Screenshot_20220511-073239_Gallery.jpg

Meillä on muutaman vuoden ollut vanha asuntoauto. Se on seisonnassa nyt toista kesää, koska siitä meni mm. jarrut ja mitä lie kaikkea. Näillä dieselin ja dieselverojen hinnalla todettiin, että vaikka me laitettaisiin se kuntoon, niin meillä ei ole varaa sillä ajaa. Se siis syö todella paljon ja verot sun muut tosiaan vielä päälle. Haettiin sitten eilen Kurikasta asuntovaunu :D Nyt on taas katto pään päällä, kun näyttelyreissuille lähdetään :D

20220511_073417.jpg

Lauantaina Meghan (M. Diamonds For This Princess) on menossa Haapaveden ryhmikseen ja sunnuntaina Oodi (M. Energy From G-Forces) ja Odelma (M. Candy Girl) Oulun ryhmikseen. Siinä se loppuviikko sitten taas meneekin.

Maanantaina treenattiin omalla porukalla Kouran kentällä. Laitetaas alle vielä sisarusten kuvat, eli Oodi ja Mort (M. Everyone Knows Kimi). Mort oli käynyt myös mätsäreissä treenaamassa, ollen alta 1v punaisten 5. <3

Screenshot_20220511-073524_Gallery.jpg

20220511_073542.jpg

Ajattelin ensin, ettei ole paljoa kerrottavaa. Mutta tulihan sitä taas juttua :) Hyvää loppuviikkoa kaikille!