Nyt siis lasketaankin aikaa luovutukseen, eli 1 viikko takana ja 6 edessä <3 Ei minulla toki mikään kiire näistä vielä ole eroon päästä. Helppoja kavereita, mutta kysykää samaa vaikka viiden viikon päästä xD
Painot nousee nyt hienosti. Häntämutkapoika ja pikkuakka tuplasivat tänään painonsa. Suurin osa tuplaa huomenna ja loputkin viimeistään ylihuomenna. Tänään leikkaan vielä kaikilta kynnet ensimmäisen kerran ja sitä jatketaankin joka viikko, luovutukseen asti.
Sagan masu on kunnossa, kakka on kiinteää :)
Mirko lähti eilen omien koirien kanssa mökille. Minä jäin kotiin Sagan ja pentujen kanssa ja jösses, nukuin yhdeksään asti! Ai mikä univelka? No sitä tuli ainakin kuitattua. Saga ei herättänyt yöllä kertaakaan ja olihan outoa nukkua ihan yksin. Ensimmäistä kertaa varmaan kymmeneen vuoteen nukuin ilman, ettei edes yhtään koiraa ollut vieressä.
Virpi kävi eilen katsomassa Sagaa ja pentuja <3 Ja Saga myös malttaa jo vähän olla pois pentulaatikosta. Enää ei tarvitse väkisin repiä sitä ylös. Ruuatkin on eilen ja tänään syönyt keittiön puolella, kun muut koirat on poissa. Pennut on super tyytyväisiä ja ihania <3 Pilkutkin kovasti alkaa tulemaan jo esiin.
Menneen viikon kuvia vielä.
1vrk
Korviketta en ole enää joutunut antamaan, sitä saivat siis kahden ensimmäisen vuorokauden aikana.
2vrk
3vrk
Pikkuhiljaa alkaa tulla lihaa luiden päälle, eivätkä ole enää kuivan maan oravia.
4vrk
5vrk
Tähän samaan koriin nostan pennut joka aamu, kun aluset siivoan. Eli sama kori, eroa 5vrk :D
6vrk
7vrk (tänä aamuna kuvatut)
Hyvää viikonloppua kaikille!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.