Paras uutinen tuli jo perjantaina!

Breda (R. Sparkling Sunshine) lähti jälleen Katan porukan kanssa Liettuaan. Tällä kertaa vieminen (plus tietty hakeminen) Katalle oli maailman helpointa. Samaan porukkaan nimittäin liittyi Seinäjoella asuva Niina, koiransa Kertun kanssa ja Breda pääsi matkaamaan samalla kyydillä. Iso kiitos Niina tästä! Minun tarvitsi viedä Breda siis vaan noin 25km päähän, kun yleensä se on täytynyt viedä Turkuun asti ja näille reissuille on sitten melkeinpä aina palkattu kuskiksi Janika. Monta mutkaa saatiin siis oiottua :)

Perjantaina Liettuan Palangassa siis tuli jo se tulos, mitä lähdettiin hakemaan. Breda voitti luokkansa (luokassa yht 4 avonarttua) sai LUOKKA-SERTin ja tällä typystä tuli Liettuan muotovalio! JES! Breda oli PN2 ja sai myös vara-cacibin. Kyllähän se cacib olisi ollut kiva myös, mutta jatkossa saadaan Breda ilmoitettua valioluokkaan, niin eiköhän näidenkin metsästys helpotu :) Lauantaina Breda oli saanut EH ja tänään ERI2. Luojalle ja tietysti upealle reissuporukalle kiitos siitä perjantaista xD Eipä ollut paineita enää muille päiville :) Kiitos Kata, Taina ja Niina!

Toivottavasti Tainaa ei haittaa, että päätyi minun blogiin.

Screenshot_20220925-120225_Gallery.jpg

Meillä taas oli tiedossa lauantaiksi näyttelypäivä Riihimäelle. Sen verran nyt ollaan joka viikonloppu jossain oltu, että Mirko päätti jättää tämän näyttelyn väliin ja lähti Camillan, Alfan, Meghanin ja Leidin kanssa mökille. Minulle jäi siis kotiin mummut Wilma ja Diana. Lauantai aamulla (yöllä!) herätys klo 3.45. Koirat ja kamat autoon. Pysähdys Virroilla ja sieltä kyytiin Teresa ja Tarmo. Riihimäellä oltiin noin klo 8.30.

Dalmisten tuomari oli suht tiukka, vain 2 urosta sai SA. Tarmon tulos oli EH VAK4. Ensimmäinen EH tälle vuodelle. Virpi oli paikalla myös laumansa kanssa ja Saga esiintyi jälleen upeasti <3 Avoimen luokan voitto SA kera. Lopuksi pääsi kisaamaan vielä sertistä ja vara-sertistä, mutta nämä meni nuoremmille koirille. Silti, kaksi näyttelyä pentujen jälkeen ja molemmista SA. Saga tosiaan on tällä hetkellä täysin oikeassa kodissa <3 Diana esiintyi omana iloisena itsenään veteraaniluokassa, saaden erinomaisen, mutta jääden kolmanneksi. Seuraava yritys sitten Seinäjoen KV:ssa <3 Dianan arvostelu: "Voimakasrakenteinen, erinomaisessa kunnossa esitetty veteraani. Miellyttävä pää. Hyvä kaula ja ylälinja. Vahva luusto. Tilava runko. Sopivat kulmaukset. Liikkuu sujuvasti ja iloisesti esiintyen. Hyvä väri ja luonne."

Wilman kehät oli samaan aikaan dallujen kanssa, joten esim valiourosten kilpailuluokka jäi minulta näkemättä. Tuomari tykkäsi Wilmasta (jes!) ja Wilma nappasi toisen veteraanisertinsä tuloksella ROP-VET ja PN3 <3 Wilman arvostelu: "Reilu 8-vuotias veteraani, jolla tarpeeksi avoimet liikkeet & hyvä lihaskunto. Oikeanmallinen pää & korvat. Riittävästi korostunut säkä. Jyrkkä luisu lantio. Hyvä runko. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä turkki."

Kyllä oli kiva reissata vaan mummujen kanssa. Wilmalla myös Seinäjoella sitten seuraava yritys päästä eläkkeelle :D

Päivän tulokset kokonaisuudessaan:
Mernika's Chocolate Drops "Tarmo" EH VAK4
Mernika's Change Nothing "Saga" ERI AVK1 SA
Moppekerhon Angelique "Diana" ERI VEK3
Octifein Pearl "Wilma" ERI VEK1 SA PN3 VET-ROP VET-SERT <3

Veteraaninartut (luokkajärjestyksessä).

Screenshot_20220925-120611_Gallery.jpg

Screenshot_20220925-120619_Gallery.jpg

Maailman paras Diana <3

Screenshot_20220925-120630_Gallery.jpg

Ja maailman paras Wilma <3

Screenshot_20220925-120258_Gallery.jpg

Screenshot_20220925-120524_Gallery.jpg

Minusta harvoin on täälä kuvia. Virpi kuvasi salaa. Mitähän lie lässytän Sagalle.

Screenshot_20220925-120555_Gallery.jpg

Näyttelyn jälkeen piipahdettiin vielä Teijan luona, katsomassa Demin ja Tarmon pentuja. Ihana pentulauma sieltä syöksyi vastaan <3 Ensi viikolla näillä on pentutarkki ja kuulotesti. Tsempit sinne! Peukut pidetään täälä pystyssä!

Screenshot_20220925-120350_Gallery.jpg

Screenshot_20220925-120355_Gallery.jpg

Screenshot_20220925-120409_Gallery.jpg

Screenshot_20220925-120419_Gallery.jpg

Screenshot_20220925-120316_Gallery.jpg

Screenshot_20220925-120431_Gallery.jpg

Screenshot_20220925-120440_Gallery.jpg

Screenshot_20220925-120456_Gallery.jpg

Viime yönä nukuttiin 12h yöunet Dianan ja Wilman kanssa. Wilma toki oli valloittanut sohvan.

Screenshot_20220925-120504_Gallery.jpg

Nyt tuleekin siis kuukauden tauko ainakin näyttelyihin. Tekee kyllä hyvää itse kullekin :)