Laitetaan messari, sun muut kuulumiset myöhemmin.

Eli eilen aamulla klo 8 oltiin Meghanin kanssa klinikalla progetestissä. Sanoin hoitajille, että juoksut on varmasti vielä ihan alussa. Vasta kahdeksas juoksupäivä, eikä ole mitään merkkiä (hännän siirtämistä, tyttöjen junaleikkejä), että tärpit olisivat lähellä. Veri saatiin otettua ja lähdettiin kotiin odottamaan tulosta.

Klo 11.20 puhelin soi ja proget olivat 14,37nmol/L. Tipuin melkein tuolilta. Eli viitearvion mukaan astutus olisi hyvä saada aikaisintaan sinä iltana, viimeistään huomenna illasta.

Ja minä kun olin muka hyvissä ajoin liikenteessä, progeja mittauttamassa. Onneksi en jättänyt sitä keskiviikkoon.

Hieman kyseenalaistin tuloksen. Tuntui oudolta ettei Meghan ole yhtään tyrkyttänyt itseään täälä kellekään. Soitin Teresalle, että saisiko hän tuotua Tarmoa näytille ja katsotaisiin mitä nämä toisistaan tuumaa. Teresa ja Tarmo kurvasivat tähän hieman yli klo 15, kun minä pääsin töistä. Meghan ei ollut yhtään Tarmolle pahana ja kovasti olisi halunnut leikkiä. Pikku-Jalo näytti myös melkoisia muuvsseja Meghanille xD

Eipä siinä. Pikainen kamojen pakkaus ja klo 16 tankin kautta Ooppelin nokka kohti Hugon kotia. Pitkä ja pimeä oli tie. Ja tuo minun navigaattori on kyllä uskomaton, se tykkää neuvoa aina joidenkin pikkuteiden kautta oikean reitin, eli tulipa taas nekin tutuiksi. Matkalla soitin itselleni yöpaikan (Hugon omistaja Katri vinkkasi paikan ja Mirko minulle etsi puhelinnumeron). Iso kiitos upeasta palvelusta Gasthaus Lohja. Kun sanoin, että tulen melko myöhään paikalle, työntekijä-Paula hoiti homman niin, että sain tekstiviestillä ovikoodin millä pääsin käytävään ja huoneen avain oli ovessa. Sovittiin myös, että maksan huoneen aamulla.

Hugon luona oltiin noin 20.40. Pihalla ei pystytty olemaan, joten siirrettiin leikit sisälle. Eipä siinä kauaa nokka tuhissut. Klo 21.25 koirat olivat jo nalkissa. Tämä kesti yhteensä 14min. Kaupan kautta hotellille. Klo 22.30 oltiin hotellilla omassa huoneessa. Pesulle ja nukkumaan.

Klo 6 herätys ja uusiksi Hugon luo klo 8. Nyt toiminta oli vieläkin nopeampaa. Klo 8.16 koirat olivat nalkissa, yhteensä 13min.

Siitä kotimatkalle, yhden pysähdyksen taktiikalla ja perillä oltiin noin klo 13.

Huhhuh. Tuli ajettua vajaassa vuorokaudessa 800km ja nukuttua muutama tunti.

Eli Meghan on astutettu Hugolla 5.12. & 6.12. (juoksupäivät 8. ja 9.). Pentueen odotettu laskettu aika on heti helmikuun alussa. Tammikuun alkuun (noin 30vrk paikkeille) varaan ajan ultraan. Peukut pystyyn!

Hugosta vielä, että oli kyllä todella kiva koira. Ihana luonne ja komea kuin mikä. Hyvä valinta, vaikka itse sanonkin :)

Progetestissä vakavana <3

Screenshot_20221206-145339_Gallery.jpg

Screenshot_20221206-145344_Gallery.jpg

Heti alkoi leikit.

Screenshot_20221206-145353_Gallery.jpg

Screenshot_20221206-145406_Gallery.jpg

Screenshot_20221206-145414_Gallery.jpg

Screenshot_20221206-145419_Gallery.jpg

Nakista vähän lisäenergiaa iltapalaan xD

Screenshot_20221206-145428_Gallery.jpg

Kainaloon nukkumaan <3

Screenshot_20221206-145438_Gallery.jpg

Screenshot_20221206-145452_Gallery.jpg

Screenshot_20221206-145501_Gallery.jpg

Screenshot_20221206-145510_Gallery.jpg

Screenshot_20221206-145519_Gallery.jpg

Screenshot_20221206-145527_Gallery.jpg

Oikein ihanaa Itsenäisyyspäivää kaikille!

****************************

Pentuja voi tiedustella numeroista 045 6761179/ Mervi tai 050 3952293/ Mirko

tai lähettämällä sähköpostia [email protected] tai [email protected]

Jos kysyt pennusta sähköpostitse, mainitse ainakin seuraavat asiat:

– Koko nimi ja asuinpaikkakuntasi
– Aikaisempi kokemus koirista
– Mitä aiot harrastaa koiran kanssa
– Ketä muita on perheessäsi

HUOM! OSTAMALLA PENNUN MEILTÄ, SITOUDUT VIEMÄÄN KOIRAN VIRALLISIIN LUUSTOKUVIIN (lonkat, kyynärät, selkä LTV VA SP ja olat) VIIMEISTÄÄN KOIRAN OLLESSA 2V!

Emme vastaa tekstiviestikyselyihin!

Pennut luovutetaan uusiin koteihin:
– Rekisteröityinä
– Tunnistusmerkittyinä
– Eläinlääkärin tarkistamina
– BAER-kuulotestattuina (dal)
– Useasti madotettuina
– Kattavan hoito-ohjeen ja runsaan pentupaketin kera
– Dalmispennun ostajat liitetään lisäksi Dalmatiankoirat Ry:n ja maksetaan kuluvan vuoden jäsenmaksu
– Pennut tottuvat toisiin koiriin, lapsiin ja kissaan sekä normaaliin elämisen ääniin