Alunperin oli tarkoitus, että olisimme mökillä viikonlopun ja siitä olisi näppärä käydä luonnekuvauksessa. Mutta sitten alettiin miettimään, että Dianan ja Pimun on varmasti kivempi odotella kotona, kuin autossa, eikä sitten lähdetty mökille. Wilman aloitusaika oli jo 8.45, joten tuli aikainen herätys. Pimeydessä ja tihkusateessa ajeltiin Ähtäriin. Haluttiin nähdä ensimmäisen koiran suoritus, koska kumpikaan meistä ei ole ennemmin MH-luonnekuvauksessa ollut. Itse olen aikoinaan koiria käyttänyt vain luonnetestissä. Ensimmäinen koira olikin 1,5v dalmisnarttu, joka sata lasissa suorittu radan ja oli kyllä varsinainen "kaikkien kaveri". Kyllä siinä hymy oli korvissa, kun dalmiksen suoritusta seurasi :)
Oltiin sovittu Mirkon kanssa, että Mirko ohjaa Wilmaa. Mirkon kanssa Wilma on huomattavasti rauhallisempi, koska Mirko ei itse jännitä suorituksia samalla tavalla kuin minä :P Minä siis menin "yleisöön" kuvailemaan. En aluksi viitsinyt käyttää minijärkkäriä, koska ajattelin sen piipitysten ja salaman häiritsevän suoritusta (kuvauksen järkkääjät/avustajat olivat aluksi aika tiukkiksia ja kielsivät kaiken mahdollisen häiriköinnin). Otin siis aluksi kuvia vain kännykällä. Lopuksi se tilttasi (liian täynnä) ja aloin ottamaan videokuvaa järkkärillä. Nyt lopuksi harmittaa, ettei tullut joka aluetta alusta asti videokuvattua. No joka osiosta tuli onneksi jotain kuvattua. Videoita en saa tänne liitettyä, pitää yrittää keksiä jotain millä saisi ne näkyviin.
Kuvaus alkoi sirun tarkistuksella, se meni ihan rutiinilla. Sitten Mirko käveli Wilman kanssa yleisön ohi, eikä siinäkään ollut mitään ihmeellistä. Testinohjaajana oli mies nimeltään Pertti Mäki-Välkkilä, sen luo kun Mirko Wilman kanssa meni, Wilma teki pienen väistöliikkeen. Ja kun Wilman piti lähteä kävelemään TO:n kanssa, niin tuli pieni mulkaisu miestä kohtaan. Hienosti kuitenkin lähti kävelemään. Lopuksi TO kopeloi Wilman kuonosta hännänpäähän, eikä Wilma ollut moksiskaan :)
Seuraavaksi oli leikitys. Ensimmäista kertaa Wilma ei huomannut ollenkaan :D Heti kun Mirko päästi Wilman irti, typy lähti haistelemaan tuomareita. Mirko haki lelun ja huikkas Wilmaa ja Wilma syöksyi heti leluun kiinni (paloletkusta tehty "pötkylä", missä oli solmut molemmissa päissä). Wilma rakastui leluun ihan täysin ja kirmaili se suussa ympäri kenttää. TO sanoi naurussa suin, että tuota hän vähän odottikin :D
TO kokeili lähteekö Wilma hänen kanssaan leikkimään ja tottahan W lähti :) Mikäs sen kivempaa :)
Seuraavana katsottiin lähteekö Wilma vieheen perään. Ensimmäinen yritys meni Wilmalta taas täysin ohi, ei edes huomannut koko viehettä. Toisella kerralla heitti ensin lenkin kentällä, sitten näki vieheen, mutta ei kiinnostunut siitä mitenkään. Se oli toisaalta aika yllättävää, koska kotona paras leikki on ehdottomasti kissan ajaminen puuhun :D
Sitten oli 3 minuutin paikallaolo. Wilma oli tosi rentona. Niin rentona, että väänsi p*skat siihen Mirkon taakse :D
Viides osa oli etäleikki. Mirko piti Wilmaa kentällä kiinni ja kentän toisessa päässä oli avustaja kaapu päällä, käveli, hyppeli, heitteli lelua ja lopuksi piiloutui esteen taakse. Wilma ei kertaakaan kääntänyt katsetta avustajasta ja heti kun sai luvan typy ampaisi leikkimään :) Heti kun avustaja päästi lelusta irti, Wilma taas lähti juoksentelemaan ympäri kenttää pötkylä suussa :D
Seuraavaksi siirryttiin "pelotteluun". Ensimmäisenä tuli haalari, mikä nostettiin vauhdilla maasta ylös, kun Wilma oli sen kohdalla. Tämä osuus oli Wilmalle kaikista "pahin". Wilma säikähti, ei kuitenkaan sännännyt karkuun, haukahti muutaman kerran. Mirko päästi remmistä irti ja Wilma lähti pyörimään tuomareita ympäri, koko ajan kuitenkin katseli haalaria. Mirkon piti mennä kyykkyyn haalarin eteen ja houkutella Wilma sinne, sitten vasta Wilma uskalsi haistaa haalaria. Wilma kuitenkin toipui säikähdyksestä samantien, kun oli haalaria haistanut. Mirko ja Wilma käveli 2 kertaa haalarin ohi, eikä Wilma väistänyt haalaria mitenkään. Pari kertaa taisi haalaria nuuhkaista.
Sitten räminälaitteen luo. Tässäkin Wilma säikähti, vähemmän kun haalarin kohdalla ja Mirko joutui taas kyykyssä houkuttelemaan Wilman luokseen. Kuitenkin sama juttu kuin haalarin kanssa, unohti säikähdyksen samantien.
Seuraavaksi tuli "aaveet". 2 avustajaa pukeutuneena valkoisiin kaapuihin. Wilma ei piitannut niistä mitään, kun kävelivät Mirkoa ja Wilmaa kohti. Wilma seisoskeli ja katseli aaveita rauhallisesti Mirkon edessä. Kun sai luvan päästää Wilman irti, Wilma lähti haistelemaan kenttää. Aaveita Wilma tuli haistelemaan, kun Mirko käveli niiden eteen.
Seuraavaksi testattiin uudelleen leikkimistä, katsottiin vaikuttiko rata leikkihaluun. Wilma kun näki pötkylän, niin ampaisi samantien siihen kiinni ja aloitti leikkimisen :)
Ja viimeisenä ampuminen, ensin leikityksen alla ja sitten paikallaan seisten. Leikkiessä Wilma ei huomannut koko ampumista. Paikallaan ollessa ensimmäisellä kerralla hieman hätkähti ja jäi kuuntelemaan, unohti sen kuitenkin nopeasti. Uudelleen kun meinattiin ampua, kuului vaan klik klik :D Hetki jouduttiin odottelemaan, että pistooli saatiin kuntoon. Toiseen ampumiseen Wilma ei reagoinut mitenkään.
Testi ohi :)
Lopuksi tuomari selitti meille vielä oman näkemyksensä kuvauksesta. Päällimmäisenä jäi mieleen, että leikkiminen on selvästi Wilman "moottori". Vaikka oli hieman aluksi säpsähtänyt testinohjaajaa, niin unohti sen heti kun pääsi leikkimään ja sen jälkeen ei ollut enää mitään hätää. Paikallaolosta sanoi, että harvinainen sakemanni siinä mielessä, ettei alkanut piippaamaan, vaan oli hyvin rauhallinen. Missään välissä ei ollut aggressiivisuutta tai uhkauseleitä. Ja vaikka säikähti haalaria ja räminää, niin nollasi päänsä hyvin nopeasti ja toipui säikähdyksistä. Aaveiden luona, kun Wilma lähti haistelemaan kenttää, niin se oli ollut tylsistymistä, ei pelkoa. Ampumisesta ei häiriintynyt.
Omasta mielestä testi meni hienosti ja se todellakin oli "Wilman näköinen". Yllätys oli ettei lähtenyt vieheen perään. Lelun kanssa Wilma oli täsmälleen oma itsensä, pössöttävä kakara :D
Loppuun vielä osa-alueet:
1a. KONTAKTI Tervehtiminen: 4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
1b. KONTAKTI Yhteistyö: 3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut testinohjaajasta
1c. KONTAKTI Käsittely: 3 Hyväksyy käsittelyn
2a. LEIKKI Leikkihalu: 4 Leikkii – aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
2b. LEIKKI Tarttuminen: 4 Tarttuu heti koko suulla
2c. LEIKKI Puruote ja taisteluhalu: 3 Tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja tarttuu uudestaan / Korjaa otetta
3a. TAKAA-AJO 1.kerta: 1 Ei aloita
3a. TAKAA-AJO 2.kerta: 1 Ei aloita
3b. TARTTUMINEN 1.kerta: 1 Ei kiinnostu saaliista/ Ei juokse perään
3b. TARTTUMINEN 2.kerta: 1 Ei kiinnostu saaliista/ Ei juokse perään
4. AKTIVITEETTITASO: 3 Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja
5a. ETÄLEIKKI Kiinnostus: 3 Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
5b. ETÄLEIKKI Uhka/agressio: 1 Ei osoita uhkauseleitä
5c. ETÄLEIKKI Uteliaisuus: 5 Saapuu avustajan luo suoraan ilman apua
5d. ETÄLEIKKI Leikkihalu: 4 Tarttuu, vetää vastaan, voi irrottaa ja tarttua uudelleen
5e. ETÄLEIKKI Yhteistyö: 3 On kiinnostunut leikkivästä avustajasta
6a. YLLÄTYS Pelko: 3 Väistää kääntämättä pois katsettaan haalarista
6b. YLLÄTYS Puolustus/aggressio: 1 Ei osoita uhkauseleitä
6c. YLLÄTYS Uteliaisuus: 1 Menee haalarin luo, kun se on laskettu maahan / Ei mene ajoissa
6d. YLLÄTYS Jäljellejäävä pelko: 1 Ei minkäänlaistia liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
6e. YLLÄTYS Jäljellejäävä kiinnostus: 3 Pysähtyy, haistelee tai katselee haalaria vähintään kahdella ohituskerralla
7a. ÄÄNIHERKKYYS Pelko: 3 Väistää kääntämättä pois katsettaan
7b. ÄÄNIHERKKYYS Uteliaisuus: 2 Menee räminälaitteen luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa
7c. ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä pelko: 1 Ei minkäänlaistia liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
7d. ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä kiinnostus: 1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan
8a. AAVEET Puolustus/aggressio: 1 Ei osoita uhkauseleitä
8b. AAVEET Tarkkaavaisuus: 3 Tarkkailee aaveita, pitkiä tauokja, kumpaakin puolet ajasta tai koko ajan toista
8c. AAVEET Pelko: 1 On ohjaajan edessä tai sivulla
8d. AAVEET Uteliaisuus: 2 Menee katsomaan, kun ohjaaja puhuu avustajan kanssa ja houkuttelee koiraa
8e. AAVEET Kontaktinotto aaveeseen: 4 Ottaa itse kontaktia avustajaan
9a. LEIKKI 2 Leikkihalu: 4 Leikkii – aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
9b. LEIKKI 2 Tarttuminen: 3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
10. AMPUMINEN: 2 Häiritsevyys lisääntyy leikin/ passiivisuuden aikana, sen jälkeen välinpitämätön
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.