3,5 viikkoa on hurahtanut pentujen kanssa. Nopeasti kuten aina.
Onhan ollut viikko. Robin (Janeten poikaystävä) tosiaan tuli meille perjantaina ja joka päivä, ellei meillä ole ollut pennunkatsojia, niin sitten olen kuskannut nuorisoa Seinäjoelle. Monta päivää on pitänyt blogia päivittää, mutta en vaan ole ehtinyt. Kolmelta kun työt loppuu, niin ruuan teko. Siitä sitten joko vieraita tai kuskausta ja kun näistä on "selvitty", niin kello onkin ollut jo aika paljon. Kuvien ottokin on jäänyt aika vähälle. Iltaisin on jo niin hämärää. Plus eihän nämä paikallaan pysy, paitsi nukkuessa. Muuten kuvat on vain pitkää valkoista viivaa xD
Kaikki hyvin täälä siis. Pennut ovat alustavasti varattuja. Ilmoitan täälä ja kotisivuilla mikäli tilanne muuttuu (nyt jo pari mutkaa on ollut matkassa). Loppuviikosta on tulossa hyvin kiireinen pennunkatsojien suhteen ja sunnuntaina olisi myös Seinäjoki KV, minne Mirko menee D-Lukan kanssa. On sielä toki muitakin "meikäläisiä" :) Saadaan Luka muutes jo huomenna yökylään, eli viikonlopun yli meillä on täälä 16 koiraa.
Jokunen kuva viikolta.
Robin ja Janette <3
Roskaa tulee, todella paljon tällä hetkellä.
Ja on kyllä kaunis tuo meidän seinä...
Sunnuntaina kun leikkasin kynnet, niin otin pikaiset kuvat kaikista.
Ensimmäinen ateria meni alas suht sivistyneesti.
Ja siis tämmöisiä ne kuvat on, silloin kun pennut ei nuku tai syö :D
Tuleva Oodi&Mosse yhdistelmä hyväksyttiin Dalmisyhdistyksen puolesta, joten siihen pentueeseen voidaan tosiaan alkaa ottamaan alustavia varauksia vastaan.
Maitoparta-Oodi (no, ehkä se on kuitenkin lunta tuossa nenän alla xD)
Mosse
Ja yhdistelmän tiedot :)
Sunnuntaina sitten onkin vuorossa toiset matolääkkeet, kynsien leikkuu ja ensimmäiset seisotukset pöydällä :)
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.