Kyllä on vaan ollut kiireistä aikaa. Blogia ei muka millään meinaa ehtiä päivittämään.
Aloitetaas terveystuloksilla. Ihan alkuun se, että Aslatin raportti ei ole tullut vieläkään..
Rautsin Hyvännäköinen Helmi eli "Jedi" on nyt DNA-testattu. Jedi on DM-terve, eli N/N ja kantaa äitinsä tavoin sinistä väriä. Rautsin Rakkaus On Ikuinen myös sai DNA-testin tulokset. Inka on DM-kantaja N/DM sekä sinisen värin kantaja. Asioita mitkä pitää mahdollisessa jalostuksessa ottaa huomioon, muuten ei elämään vaikuta <3
Jedi ja Inka <3
Muutamat näyttelyt tuli huhtikuussa käytyä. Vaasa KV oli 14.4. Meiltä mukana Riana debytoimassa junnuissa ja Camilla valioissa. Rianna oli tuomarin mielestä vielä kauttaaltaan kesken ja sai H. Camillalle EH VAK3 sijoitus.
Camilla <3 Kuva on Ellin ottama <3
Rianna ja Peetu (M. Blazing Brian) kävivät 22.4. Forssassa dalmisyhdistyksen järjestämässä Dalympialaisissa. Peetu voitti hienosti luokkansa, mutta tuomarin mielestä yksikään junnu-uros ei ollut ERI:n arvoinen. Peetu oli siis EH JUK1 <3. Rianna myös pykälällä pisti Vaasan tuloksen paremmaksi ja sai EH. Junnunarttuja oli melko paljon, ei sijoitusta siinä porukassa.
Viime viikonloppuna (27.-28.4.) sitten pakattiin karavaanikärry ja lähdettiin Laitila-Ruovesi kierrokselle. Laitilaan oli ilmoitettu Camillan ja Alfan lisäksi Luka (M. Brave Barry). Luka iloisella esiintymisellä sai ERI:n, harmi että SA jäi saamatta (sillä olisi serti tullut). Luka siis ERI JUK1. Alfa ja Camilla, molemmille EH. Plääh.
Ruovedellä ensin aamusta treffattiin Nita (R. Hellyydenkipeä Helmi). Toiveena oli parantaa Nitan viime kesänä saanutta EH:ta, mutta tämä tuomari oli hyvinkin tiukka. Ilmoitettuna oli kaiken kaikkiaan 3 pitkisnarttua, kaikille tuomari antoi H. Myöskään uroksista tuomari ei löytänyt mieluisaa, joten ROP ja sert jäi jakamatta.
Viikon verran oli ollut todella lämmin, mutta nyt oli kylmä Ruovedellä! Hitto, että me paleltiin. Dalluille ei oltu laitettu tarkkaa alkamisaikaa, joten ei auttanut kuin odotella. Ja menihän siinä useita tunteja ennenkuin kehät alkoi. Alfa käyttäytyi todella hienosti! Se seisoi kuin patsas ja juoksi vetämättä, tuomari silti löysi purennasta jotain sanottavaa ja lätkän väri oli tuttuakin tutumpi, sininen. Alfa EH AVK2. Nartuissa pari sai jopa H, mutta yksi avonarttu sai ERI SA. Camilla ainoana valioissa ja typylle myös (pitkästä aikaa) ERI SA. Camilla ja avonarttu kisasivat kahdestaa PN-kehässä, avon voittaessa ja Cami oli siis PN2 ja sai VA-SERTin. Niiiiiin lähellä oli ensimmäinen Mernika's FI MVA <3 Mutta kyllä se sieltä vielä tulee :)
Samaan aikaan Peetu oli Kouvolassa, ekaa kertaa virallisissa kehissä. Ja niin hieno aloitus. Voitti junnuluokan ERI:llä ja voi jos se SA olis taas jaettu, niin serti olisi tullut. Sama kuin Lukalla eilen. Mut näköjään sitä SA:ta on tuomareiden mielestä kiva pihistellä :D
Mätsäreissä on käynyt treenailemassa Remu (R. Rakastuin Taas), joka oli hienosti pentujen 3. Ja Kajaanin tytöt Kida (pun. ei sij) ja Mila (pun 3.) <3
B-vauvat täyttivät 1v 20.4.2019 Äkkiä tämä vuosi vaan meni <3
Mernika's Blazing Brian "Peetu"
Mernika's Bohemian Blake "Pongo"
Mernika's Brilliant Beau "Raksu"
Mernika's Bulletbroof Bobby "Väinö"
Mernika's Benevolent Brenden "Kromi"
Mernikas Brave Barry "Luka"
Mernika's Beloved Brianna "Rianna"
Mernika's Blameless Benjamin "Donnie"
Itse ollaan vapaa-ajalla pienitty puita, haravoitu, oltu mökillä yms. Koko ajan kamalasti tekemistä :D
Tästä eteenpäin koiria on loppukuun ajan vain 3 :D
Lähdettiin mökille ja jätettiin karkkia terassille, kaikki oli tallella kun tultiin seuraavana päivänä kotiin :P
Vappu. 9pv välissä, kun viimeksi pääsiäisenä käytiin. Silloin Mirko istui pilkillä ja nyt vietiin verkot :D
Diana tosin on puuttunut kuvista. Mamma-dalmis lähti maailmalle 13.4. ja tuliaisia on tulossa vaikka ja mitä <3 Huomenna saadaan tyttö kotiin ja ens viikolla kirjoitan reissusta lisää :)
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.