Megsin juoksut alkoivat siis odotettua noin 2kk etuajassa. Alunperin suunnitelmissa oli, että ensin tulee pitkäkarvaisia saksanpaimenkoiran pentuja ja sen jälkeen vasta dalmispentuja. Osat vaihtuivat, mutta muut suunnitelmat ei. Breda aiotaan edelleen astuttaa elokuun lopulla tulevista juoksuista.
Eli torstaina Meghanin proge oli 2,7ng/ml.
Perjantaina 3,4ng/ml. Hitaasti nousi siis aluksi ja saatiin suht rauhallisin mielin olla viikonloppu.
Sunnuntaina Megsi alkoi jo pikkasen siirtämään häntäänsä täälä muille ja mietittiin, että kannattaako maanantaina enää edes progessa käydä.
Oman mielenrauhan takia ajelin klinikalle. Lukema oli 8,3ng/ml ja sovittiin Stailin omistajan Sirpan kanssa, että ajellaan heille kun minun työt loppuu.
Etätyökaveri <3
Muutaman mutkan kautta (aina pitää eksyä vähintään kerran) oltiin Sirpan pihassa noin klo 18. Koirista huomasi heti, että ne tykkäävät toisistaan <3 Sadekuuroa oli luvassa, joten siirryttiin sisälle. Eikä siinä kauaa nokka tuhissut, kun nalkissa olivat. 18min kellotettiin yhteensä. Sovittiin uudet treffit seuraavalle päivälle, niin ei jää ainakaan jossiteltavaa.
Tänään oltiin perillä noin klo 16 ja vieläkin nopeammin nalkissa olivat. Nyt istuttiin koko kööri lattialla 28min xD
Astutukset oli juoksujen alusta 12. ja 13.pv ja hyvinkin antavaisella tuulella oli Meghan. Staili oli herrasmiesmäisen päättäväinen ja kaikki sujui todella hienosti <3 Sitten sormet, varpaat ja kaikki mahdolliset ulokkeet pystyyn, että syyskuun lopulla meille syntyisi pieniä Stailikkaita pentuja <3
63vrk tulee täyteen 25.9. Ultran varaan viikolle 34.
Loppuun vielä ihanat terveystulokset, kun Mort (M. Everyone Knows Kimi) kävi läpivalaisussa ollen täysin terve poitsu <3 Kiitos Janika ja Miika <3
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.