Ja olihan taas pitkä päivä :D Hoitaja antoi puhelimessa ohjeet, että antakaan ihan vähän ruokaa aamulla, koska muuten tulee liian pitkä aika olla syömättä. Niinhän me sitten annettiin ja voin sanoa, ettei anneta toiste :D Nämä ruuat nimittäin siivottiin menomatkalla neljästi häkeistä, papereilta, auton sisustasta sekä pentujen turkeista. Oksea siis tuli ja paljon.
Alkumatka oli siis tämän takia aika tuskaa. 3 ensimmäistä pysähdystä tuli tunnin sisään. Sitten matkustus helpotti, kun masut oli tyhjennetty. Välillä joku itkeskeli, mutta rauhottui lopulta.
Vähän ennen Lohjaa pysähdyttiin pikkutien varteen pissattamaan ja kakkattamaan pentuja. Ja voi sitä riemua, kun sänkipellolle pääsivät juoksemaan :)
Hyvissä ajoin oltiin perillä ja pienen odottelun jälkeen saatiin viedä pennut tutkimushuoneeseen.
Pentuja otettiin 2-4 kerrallaan, tutkittiin, nukutettiin ja sen jälkeen nukutuksessa laitettiin sirut ja suoritettiin BAER-kuulotesti. On se vaan aina yhtä jännää. Meillä A- ja B-pentueissa ei ole ollut yhtään kuuroa, eikä puolikuuroa ja melkein saatiin kuulo% pidettyä sadassa. Viimeisenä oleva häntämutka-Hulda päätti kuulla vain toisella korvalla. No, joskus tuon oli osuttava kohdalle ja hyvä näin, että tulos osui Huldaan. Tiedän ettei se vähennä yhtään hänen arvoaan tulevassa perheessä <3 Ja todellakin ennemmin otetaan puolikuuro tulos, kuin täysin kuuroa.
Eläinlääkäri Aija Jantunen saa edelleen kehuja meiltä. Hän testasi myös B-pennut ja sama rento, mutta asiallinen toimintatapa oli jälleen. Voin suositella!
Vauvat tutkittiin vanhimmasta nuorimpaan ja pojat ensin:
Mernika's Candle In The Wind "Croco" BAER +/+, ei huomautettavaa pentutarkissa
Mernika's Chocolate Drops "Tarmo" BAER +/+, ei huomautettavaa pentutarkissa
Mernika's Cameras Always On "Bono" BAER +/+, toinen kives vielä kanavassa, pentusivuääni sydämessä
Mernika's Caught Their Eyes "Pupu" BAER +/+, ei huomautettavaa pentutarkissa
Mernika's Cupid's Arrow "Väinö" BAER +/+, ei huomautettavaa pentutarkissa
Mernika's Conquer The World "Luka" BAER +/+, ei huomautettavaa pentutarkissa
Ja tytöt:
Mernika's Candy Girl BAER +/+, ei huomautettavaa pentutarkissa
Mernika's Change Nothing "Saga" BAER +/+, ei huomautettavaa pentutarkissa
Mernika's Can't Say No "Hertta" BAER +/+, ei huomautettavaa pentutarkissa
Mernika's Cause I'm Blonde "Bea" BAER +/+, pentusivuääni sydämessä
Mernika's Catch My Breath "Hulda" BAER +/-, häntämutka
Hetken papereita odoteltiin ja menomatkalla samassa paikkaa pysäkki. Kotona oltiin klo 19, eli reissussa meni 13 tuntia. Ja kyllähän oli pienillä virtaa kun kotiin päästiin :D
Ja vihdoin kotona!
Kaikilla pennuilla on nyt siis kodit. Keltaisen kohdalla vielä jännitetään mikä on Teijan päätös. Teija on tällä hetkellä Sisu-iskän kanssa Liettuassa :)
***********************************************
Ja sitten se toinen puoli. Eli jos on jotain hyvää, tulee niskaan aina roppakaupalla myös sitä pahaa.
Wilman toiseen pentueeseen syntyi viime joulukuussa 2 sinistä poikaa. Toinen näistä pojista, "Sisu", on ollut pienestä pitäen kovan onnen kundi. On katkennut hammas, syöty kiviä ja oltu tiputuksessa ja mitä kaikkea... Alkukesästä alkoi ontumiskierre, etujalkaa tutki monet eri lääkärit ja kaikki oli postitiivisin mielin, että ei muuta kuin leikkaukseen, kyllä siitä vielä hyvä tulee. Leikkauspäivä oli torstaina. Eläinlääkäri oli kesken leikkauksen soittanut Sisun omistajalle Hannalle, että jalka on vaurioitunut niin pahoin, ettei sitä enää kuntoon saa. Koiran kannalta parempi on, kun sitä ei enää herätetä.
Jalan vaurioituminen on ollut monen sattuman summa; tapaturma, nopea kasvu ja perinnöllisyystekijät. Aivan tämmöistä kohtaloa ei silti ikinä uskottu. Pienen pojan elämä oli ihan liian lyhyt. Itse vielä käsitellään asiaa. Vaikea tuota on uskoa. Mutta nämä kotona olevat pennut täytyy nyt ensin hoitaa kunnialla maailmalle. Sitten annetaan surun tulla.
Nuku rauhassa maailman rakkain Sisu-sininen <3
Rautsin Rakkauden Aamu "Sisu" 14.12.2018 - 26.9.2019
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.