Aloitetaas ensin muilla kuulumisilla.
Mirkolla alkoi loma reilu viikko sitten ja loman alkajaisiksi Mirko kävi pitkästä aikaa juoksemassa puolimaratonin. Viimeksi Mirko on juossut matkan noin 10v sitten. Aika oli vain minuutin huonompi mitä viimeksi, eikä sijoituksessakaan mitään vikaa ollut :D Oman sarjan (M40) voitto ja kokonaiskilpailussa 9. (74 osallistujaa). Me oltiin Dianan kanssa iskää kannustamassa <3
Tenavilla myös loppui koulut ja kesäloma alkoi. Tyytyväinen olen kaikkien todistuksiin <3 Ens vuonna onkin sitten jo 2/3 yläasteella <3
Mirko kävi jo aiemmin pienimässä mökillä puut mitkä kaadetiin ja viime viikonloppuna saatiin urakka valmiiksi ja pinottua koko läjä.
Mila (Rautsin Henkeäsalpaava Helmi) kävi suorittamassa Kaverikoira-testin ja on nyt virallinen Kaverikoira <3
Inka (Rautsin Rakkaus On Ikuinen) käväisi mätsäreissä treenaamassa ja oli koko porukan kaunein BIS1 <3 Ja ikää tytöllä vasta vajaa 6kk!
Dianan ensimmäinen posti kolahti laatikkoon maailmalta ja nyt typy on myös vahvistettu Bosnia & Hertsegovinan Muotovalio (BA MVA) <3
Samoin perille saapui myös Camillan FI MVA diplomi <3
Ja sitten niihin pentusuunnitelmiin :)
Wilma aloitti juoksunsa pari viikkoa sitten ja yllättäen Diana heti perään. Suunnitelmat oli alunperin vasta syksylle, mutta eipä tämä "aikaistus" toisaalta haittaa.
Dianalle saatiin sulhaseksi nuori komea uros, nimeltään Belnides Dacapo eli "Sisu". Sisu on kuvattu lonkkien ja kyynärien osalta virallisesti terveeksi ja selän osalta epävirallisesti terveeksi. Sisu on Suomen ja Valko-Venäjän Muotovalio sekä Liettuan Juniorimuotovalio.
Linkki yhdistelmään: https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoE=FI43180/14&ReknoI=FI26836/16
Yhdistelmä täyttää Dalmatiankoirat – Dalmatinerna Ry:n suositusperiaatteet.
Pentuja voi tiedustella numeroista 045 6761179/ Mervi tai 050 3952293/ Mirko
tai lähettämällä sähköpostia [email protected] tai [email protected]
Jos kysyt pennusta sähköpostitse, mainitse mielellään ainakin seuraavat asiat:
– Koko nimi ja asuinpaikkakuntasi
– Aikaisempi kokemus koirista
– Mitä aiot harrastaa koiran kanssa
– Ketä muita on perheessäsi
HUOM! OSTAMALLA PENNUN MEILTÄ, SITOUDUT KUVAUTTAMAAN VIRALLISESTI LONKAT, KYYNÄRÄT JA SELÄN VIIMEISTÄÄN KOIRAN OLLESSA 2V!
Emme vastaa tekstiviestikyselyihin!
******************************
Pennut luovutetaan uusiin koteihin:
– Rekisteröityinä
– Tunnistusmerkittyinä
– Eläinlääkärin tarkistamina
– BAER-kuulotestattuina (dalmis)
– Useasti madotettuina
– Kattavan hoito-ohjeen ja runsaan pentupaketin kera
– Dalmispennun ostajat liitetään lisäksi Dalmatiankoirat Ry:n ja maksetaan ensimmäisen vuoden jäsenmaksu
Loppuun vielä kuvia Sisusta
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.