Meillä on uusi Liettuan juniorimuotovalio <3

Breda (Rautsin Sparkling Sunshine) kävi jälleen Liettuassa. Alunperin meinattiin laittaa nuoriin kisaamaan cacibeista, mutta koska joulukuussa Breda ei Liettuasta junnusertiä saanut, niin laitettiin vielä se junioreihin. Jo perjantaina Breda otti sen, mitä sieltä lähdettiin hakemaan, ollen ROP-JUN sai sen puuttuvan JUN-SERTin ja tulee tällä myös Liettuan juniorimuotovalioksi. Eilen heti askartelin anomuksen ja postitin sen Liettuaan. Saattaa kuulemma mennä 2kk ennenkuin vahvistavat. Täytyy sanoa, että ONNEKSI se junnuserti tuli jo perjantaina. La ja su kyyti oli kylmää ja EH:lla kehästä pihalle molempina päivinä. Bredan kohdalla kovasti harmittaa, että koronan takia Latvia jäi kokonaan kokeilematta. Siihen kaatuu mahdollisuus Baltian junnuvalioarvoon.

Screenshot_20220202-072115_Gallery.jpg

Mutta nyt on sitten virallisesti junioriluokat tämän pentueen osalta käytynä, ikä nimittäin tulee helmikuun viimeinen päivä täyteen. Ei näihin jo saavutettuihin tuloksiin (koko pentueen osalta) voi missään nimessä olla tyytymätön. On useita ROP ja SERT tuloksia sekä Bredan 2 titteliä <3 Hieno pentue <3

Onnea on myöskin koira/t joita voi laittaa maailmalle, vaikka itse ei mukaan lähdetäkään. Kiitos Katariina ja Sallamari jälleen kaikesta <3

Breda ja Leidi <3

Screenshot_20220202-071952_Gallery.jpg

Mitäs tänne kotiin? Lähipiirissä on todella paljon koronatartuntoja, ei kiva. Ollaan ihasteltu täysikuuta, käyty luistelemassa ja luovuttamassa verta.

Screenshot_20220202-071903_Gallery.jpg

Screenshot_20220202-071936_Gallery.jpg

Screenshot_20220202-071920_Gallery.jpg

Wilman Tartton CACIB on vahvistettu ja nyt odotetaan postia kovasti FCI:ltä :)

20220131_084808.jpg

Diana-mummeli kävi uusimassa rokotukset. Kamala ajatella, että näillä porskutetaan nyt sitten 10,5v asti.

Screenshot_20220202-072005_Gallery.jpg

Dalmatiankoirat ry. käsitteli tulevan F-yhdistelmän todeten, että "Yhdistelmä täyttää yhdistyksen suositusperiaatteet". Mutta huom! edelleen on se SP-kuvaamatta :)

20220128_091107.jpg

Janette otti matsia jään kanssa, hävisi ja mursi ranteensa.

Screenshot_20220202-072045_Gallery.jpg

Olisikohan siinä kaikki tältä erää :)

Hyvää helmikuuta kaikille!