Vuosi 2022 pakettiin niin iloineen, kuin suruineen. Aloitetaan kotona olevista koirista ja ikäjärjestyksessä:

Wilma (Octifein Pearl) täytti heinäkuussa 8v ja sehän tiesi sitä, että viime vuodenvaihteessa tulleita veteraanisertejä lähdettiin saalistamaan. Wilma kävi kuudessa näyttelyssä ja näiden käyntien myötä Wilma lisäsi nimensä eteen sen hänen lopullisen tittelinsä ja on nyt myös FI VMVA <3 Wilma oli siis kolmesti VET ROP, sai tarvittavat 3 VET-SERTiä ja Pihtiputaalta tuli sijoitus PN2 sekä Riihimäeltä PN3.

C.I.E. FI VMVA EE MVA BY MVA AD OCTIFEIN PEARL

Screenshot_20221025-065940_Gallery.jpg

Dianalla (Moppekerhon Angelique) oli sama tilanne kuin Wilmalla. 3 päiväähän näillä meidän mummeleilla on vain ikäeroa. Dalmiksilla tuota kilpailua on aina hieman enemmän ja Diana ei vielä eläkkeelle päässyt. Yhteensä näyttelykäyntejä tuli 9. Kurikassa Diana oli VET ROP ja Ähtärissä VET VSP, näistä Diana sai 2 VET SERTiä. Sitä kolmatta yritetään taas kevään tullen. Huippusijoitus Dianalle tuli Seinäjoella dalmisten erkkarissa, ollen VEK2 ja eteen meni vain ruotsalainen veteraaninarttu. Diana oli siis paras Suomessa kasvatettu vetskutypy :)

C.I.B. FI MVA EE MVA LT MVA KV MVA KV GR MVA BY MVA BA MVA ME MVA ME GR MVA AD MOPPEKERHON ANGELIQUE

20220905_152305.jpg

Alfa (Mernika's Adventin Alfa) pysyi Alfana. Nolla näyttelykäyntiä. Veteraani-ikää odotellessa, mikäli Alfis-Aappa-Apina vielä silloin porukassa porskuttaa. Päivä kerrallaan tämän esikoispennun kanssa eletään.

FI MVA EE MVA BY MVA LT JMVA EE JMVA MERNIKA'S ADVENTIN ALFA

Screenshot_20230102-073337_Gallery.jpg

Camilla (M. Adventin Avra) kävi näyttelyissä melkeinpä vain siksi, että sain sitä täytekoiraksi kasvattajaryhmiin. Camillalle tuli yhteensä 10 näyttelykäyntiä Suomessa, niistä viidesti se sai SA ja kolmesti sijoittui PN-kehässä. Maaliskuussa käytiin Virossa ja sieltä parhaana tuloksena PN3 ja VARA-CACIB. Saapi nähdä ehtiikö ne oikeat cacibit ikinä osua kohdalle.

FI MVA EE MVA BY MVA MERNIKA'S ADVENTIN AVRA

Screenshot_20220315-143137_Gallery.jpg

Meghan (M. Diamonds For This Princess) kävi näyttelyissä sillä tavoitteella, että vuoden lopuksi meillä on kotona yksi Suomen muotovalio lisää. Ja hyvinhän vuosi meni. 14 näyttelykäyntiä, 8 SA:ta, 5 PN-sijoitusta, ROP, VSP ja mikä parasta 3 SERTiä ja FI MVA titteli Pihtiputaalta heinäkuussa mukaan <3 Meghan myös oli mukana keväällä Virossa, mistä saaliina 2x SERT ja VARA-CACIB. Syksyllä Megsi suoritti MH-luonnekuvauksen. Tällä hetkellä toivotaan kovasti, että meidän Wauwasta olisi tulossa äiti-koira ja pentuja syntyisi tammi-helmikuun taitteessa <3

FI MVA MERNIKA'S DIAMONDS FOR THIS PRINCESS

Screenshot_20220516-111723_Gallery.jpg

Leidi (Dosmarin Dark Lady) korkkasi näyttelyvuoden huhtikuussa Kajaanissa ollen erinomainen ja luokkansa 3. Näyttelykäyntejä tuli yhteensä 8. Skaala T-ERI, ei mitään sen mainittavampaa. Erikoisnäyttelyistä Leidi sai hienon tuloksen SG3. Virossa keväällä Leidi oli toisena päivänä PN3 ja sai JUN-SERTin. Virallisten kuvien myötä Leidin kohdalla olleet pentuhaaveet romuttui täysin, toisen kyynärän ollessa 2 ja syksyllä Leidi sterkattiin. Kyseinen tulos söi myös motivaatiota ilmoittaa Leidiä enää näyttelyihin, mutta eiköhän tämäkin typykkä vielä johonkin lähinäyttelyyn tule pääsemään. Ainut toive Leidin kohdalla on se, että kyynärä ei ala oireilemaan.

DOSMARIN DARK LADY

Screenshot_20220511-073112_Gallery.jpg

Sitten sijoituskoiriin ja mennään siinäkin ikäjärjestyksessä:

Saga (M. Change Nothing) muutti alkuvuodesta Ilmajoelle Virpin luo. Lapualla huhtikuussa Saga ja Virpi korkkasivat yhteiset näyttelykehät. Eikä mikään huonompi tulos, 23 dalmiksen joukosta Saga oli ROP ja sai toisen SERTinsä. Sitä viimeistä vielä kovasti saalistetaan. Pariin kertaan oli syksyn aikana lähellä, Hyvinkäällä syyskuussa tuli VARA-SERT, mutta kyllä se oikea sieltä tulee kun on sen aika. Heinäkuussa Saga synnytti meille sijoituspentueensa, 11 ihanaa pientä pötkylää ja tämän myötä Saga siirtyi Virpin omistukseen <3

MERNIKA'S CHANGE NOTHING

20220417_123148.jpg

Tarmo (M. Chocolate Drops). Tarmo-Jarmo. 17 näyttelykäyntiä, 11 SA:ta sekä PU-sijoitusta, 2xROP, RYP-2, 2x VSP, 3x VARA-CACIBia joista yksi vahvistui CACIBiksi. Virosta maaliskuussa SERT -> EE MVA sekä 2x CACIB ja 2x VSP. Mitä tähän lisäämään. Vuoden 2023 tavoite on aika selvä. Yksi cacib tarvitaan ja sillä saataisiin ensimmänen Mernika's C.I.B. Tarmosta tuli lisäksi isukki yhdeksälle pennulle Belnides kenneliin elokuussa ja kovasti toivotaan että lisää Pikku-Tarmoja syntyisi alkuvuodesta. Mikäli se toinen pentue päivänvalon näkee, niin Tarmo siirtyy kokonaan Teresan omistukseen.

FI MVA EE MVA MERNIKA'S CHOCOLATE DROPS

IMG-20220813-WA0194.jpg

Breda (Rautsin Sparkling Sunshine) reissasi lähinnä ulkomailla. Tammikuussa Breda sai Liettuasta toisen juniorisertinsä ja siitä tuli LT JMVA. Elokuussa Breda oli Ruotsissa ROP ja sai ensimmäisen CACIBinsa. Syyskuussa Liettuassa tuli SERTit täyteen ja Breda lisäsi nimensä eteen kirjaimet LT MVA, samalta reissulta mukaan tuli myös VARA-CACIB. Suomessa Breda kävi SKL näyttelyssä kolmesti, saaden 2x SA ja Seinäjoelta tuloksen PN3 VARA-CACIB. Erkkarista hieno tulos SG2. Bredan kanssa suoritettiin myös MH-luonnekuvaus. Tälle vuodelle haaveissa on pitkästä aikaa pitkäkarvaisia saksanpaimenkoirapentuja. Vielä pohditaan, että astutetaanko Breda kevään vai kesän juoksuista.

LT MVA LT JMVA EE JMVA RAUTSIN SPARKLING SUNSHINE

Screenshot_20220823-180658_Gallery.jpg

Oodi (M. Energy From G-Forces) lähinnä vaan rakasti maailmaa koko vuoden. Oodi on kyllä melkoinen hymytyttö. Oodi aloitti näyttelyvuoden maaliskuussa hienolla ROP-PENTU tuloksella <3 Junioriluokassa Oodi kävi 10 kertaa tuloksina 2x H, 4x EH ja 4x ERI. Kerran Oodi palkittiin SA:lla ja oli tällöin myös JUN ROP sekä sai JUN-SERTin. Syksyllä Virpin kanssa päätettiin, että antaa typyn kehittyä hieman. Se niin jakoi tuomareiden mielipiteitä. Luonne on kuitenkin täyttä kultaa ja terveystuloksetkin tähän asti oikein kivaa luettavaa.

MERNIKA'S ENERGY FROM G-FORCES

Screenshot_20220725-065059_Gallery.jpg

Beela (M. First Beautiful Thing) syntyi heinäkuussa Sagan ja Coreyn pentueeseen ja jäi siitä sijoitukseen. Ihan pentunen on vielä Beela, mutta kovasti tälle vuodelle on sille suunnitelmia :)

MERNIKA'S FIRST BEAUTIFUL THING

Screenshot_20221208-070016_Gallery.jpg

Muiden kasvattien tuloksia:

Odelma (M. Candy Girl) tykkää selvästi vaaleansinisestä väristä. Odelma sai vuoden aikana 6 (!) VARA-SERTiä ja lisäksi Posiolta myös ihka oikean sertin, ollen samalla myös VSP.

Screenshot_20220912-071650_Gallery.jpg

Luka (M. Conquer The World) sai SERTin Porin KV näyttelystä heinäkuussa.

20220801_060921.jpg

Luka (M. Destiny Of Being A Prince) pääsi erkkarissa upeasti juoksemaan PU-kehässä, kun oli luokkansa 3. SA kera. Ja Ähtärissä syyskuussa Luka lähti kotimatkalle VARA-SERT tassuissa. Lukalle on ihan piakkoin tulossa morsian kylään ja olen kyllä tästäkin kovin innoissani :)

Screenshot_20220912-071642_Gallery.jpg

Mort (M. Everyone Knows Kimi) kisasi pentuluokassa Oodia vastaan maaliskuussa, ollen VSP-PENTU. Mort kävi virallisissa junioriluokissa vain kahdesti ja paras tulos on tällä hetkellä EH. Mutta kyllä tämä vielä kirkastetaan. Mort on melko hitaasti kehittyvää sorttia ollut, hoikka ja pitkäjalkainen. Odotetaan hieman massaa ja älliä päähän ennenkuin seuraavan kerran kehään sitä viedään.

Screenshot_20220329-062742_Gallery.jpg

Siru (Rautsin Smiling Pearla) kävi viidessä virallisessa näyttelyssä. Kahdesti Siru oli ROP ja kesäkuussa Siru sai toisen alta 2v SERTinsä. Kolmas tälle vuodelle tavoitteena. Syyskuussa Siru suoritti MH-luonnekuvauksen.

received_5167412569962622.jpg

Rölli (R. Sweet Little Ironheart) loisti Kajaanissa huhtikuussa ollen PN4 ja saaden VARA-CACIBin mikä vahvistui CACIBiksi.

Screenshot_20220404-083013_Gallery.jpg

Runo (R. Shine Bright Like A Crystal) korkkasi oman näyttelyuransa syyskuussa Jyväskylässä tuloksella PN2 VARA-SERT.

Screenshot_20220912-071903_Gallery.jpg

Rico (R. Superior Iron Fist) pääsi heinäkuussa PU-luokkaan ja oli lopulta PU3. Rico suoritti vuoden aikana myös MH-luonnekuvauksen sekä SPL arvioinnin.

Screenshot_20230102-071108_Gallery.jpg

Ja viimeisenä muttei todellakaan vahäisimpänä meidän upea Aava (R. Hellyydenkipeä Helmi) rally-tokoili itselleen maaliskuussa koulutustunnuksen RTK1.

Screenshot_20230102-070840_Gallery.jpg

Mernika's kasvattajaryhmä esitettiin 8 kertaa ja joka kerta se palkittiin KP:lla. Kauhavalla elokuussa oltiin BIS2 ryhmä <3 Mieleenpainuvin hetki silti oli erikoisnäyttelyn 2. sija <3

ROP%20KASV%20BIS2%20KASV%20Mernika%27s%2

Jos oli iloa, niin oli myös surua. Kolme kasvattia hyvästeltiin vuoden aikana. Kaapo (M. Adventin Aksel) maaliskuussa, Kida (R. Rajaton Rakkaus) lokakuussa ja Rianna (M. Beloved Brianna) kamalan onnettomuuden seurauksena kuoli joulukuussa.

Useampi kasvatti tutkittiin luustoltaan virallisesti terveeksi, tästä vielä iso kiitos kaikille!

Edit! Pikaisella laskulla meidän poppoo keräsi vuoden aikana 8 sertiä, 5 cacibia, 3 junnusertiä ja 5 vetskusertiä. Paljon meni myös vierestä, koska lisäksi saatiin 10 vara-sertiä ja 8 vara-cacibia xD

Toivottavasti en unohtanut ketään. Ennen kaikkea miljoonasti kiitos ihan jokaiselle siitä rakkaudesta, mitä meidän kasvatit omissa kodeissaan saavat <3